![]() |
2007 Vierailu Keimolaan | LemUA:n nuoret legendaarisessa KeimolassaLempäälän UA:n ura-autoilijat kävivät esittelemässä taitojaan Vantaan/Keimolan radan kauden ensimmäisessä Interserie osakilpailussa. Kilpailuun voi osallistua automalleilla, jotka ovat osallistuneet aikoinaan oikeaan Interserie luokkaan, jota ajettiin 1:1 autoilla myös Keimolan moottoristadionilla. Lempäälän kuljettajat Ville, Niko ja Aleksi asetettiin kisan nuorimpina ja vierailevina tähtinä heti ensimmäiseen erään koska olivat etukäteen "altavastaajina" pääkaupunkiseudun kuljettajille. Alkuerä meni hyvin sillä pojat olivat erässään sijoilla yksi, kaksi ja kolme. ( Niko, Aleksi, Ville ). Kuvassa vasemalta Niko ja Ville. Oikealla Aleksi ja keskelle jää yksi Keimolan porukan omista kuljettajista. Kilpailu ajettiin 40 kierroksen kisana 47 m pitkällä radalla ja Nikon ajo sujui hienosti. Aleksi ja Ville tulivat maaliin kaksi kierrosta jäljessä keskenään samalla kierroksella. Kun kaksi erää oli ajettu, pojat olivat edelleen kokonaiskilpailussa samoilla sijoilla yksi, kaksi, kolme ja paikallisille alkoi hiipiä pieni ihmetys pintaan.
Osallistujista kokeneimmat ja nopeimmat osallistuivat viimeiseen alkuerälähtöön ja tästä erästä löytyikin kuljettajia, joilla oli taitoa pudottaa Aleksi ja Ville finaalin ulkopuolelle. Kuvassa Niko finaali-lähdössä, vasemmanpuoleisin kuljettaja. Nikon auto lähtöviivalla vasemmanpuoleisinpana. Niko ajoi finaalissa ja koko kisassa hienosti neljänneksi ja pysyi kohtuullisesti kärjen vauhdissa. Maaliin Niko ajoi vain kaksi kierrosta voittajan jälkeen ja suurelta osin tulokseen vaikutti liiallinen jännitys ulosajojen muodossa. Kokonaisuudessaan tämä retki Vantaalle jäi mieleen positiivisena pyrähdyksenä ja nuoret kuljettajat ovat varmasti valmiina kovempiin taistoihin kerhoradoilla ympäri Etelä-Suomea. Tulokset: 1. John Turkki Porsche 908/3 8.55.352 2. Lauri Ylitalo Porsche 908/3 8.29.255 3. Juha Aintila Porsche 917/10 ------ 4. Niko Takala Porsche Carrera 6 8.58.602 ...... ...... ...... 7. Aleksi Salminen Porsche Spyder 917 9.21.30x 8. Ville Taalikka Porsche Spyder 917 9.28.609 Neljän ensimmäisen sijoitus ratkesi finaalin maaliintulojärjestyksestä ja ajat ovat alkuerien aikoja. Teksti ja kuvat: Markku Salminen Toimituksen lisäys: |
| Kardaanikunkku 2005 | |
| Kardaanikunkku 2006 | |
| Kardaanikunkku 2007 | |
| Kardaanikunkku 2008 | |
| Kardaanikunkku historiaa... | |
| Kardaanikunkku kuvia |